Jumalan armosta olen se mikä olen, eikä Hänen armonsa minua kohtaan ei ole ollut turha...1kor 15:10
Liittyen edelliseen kirjoitukseeni Jumalan armosta, tekee mieli kirjoittaa vähän lisää. Kyseisessä Raamatun paikassa Paavali puhuu apostolin työstään, jota hän toimittaa Jumalan voiman avulla. Ei liene väärin ajatella, etteikö tämä voisi tarkoittaa myös armon vaikutusta meissä.
Tiit 2:11-12
Sillä Jumalan armo on ilmestynyt pelastukseksi kaikille ihmisille12 ja kasvattaa meitä,
että me, hyljäten jumalattomuuden ja maailmalliset himot, eläisimme
siveästi ja vanhurskaasti ja jumalisesti nykyisessä maailmanajassa.
Kristikunnassa on paljon epäselvyyttä ja hajaannusta laki-/armo-käsityksestä. Eikä tämänkään selvityksen ole tarkoitus olla "uusi, tyhjentävä" selvitys, vaan asia nyt sattuu "elämään" hengessäni.
Edellisessä kirjoituksessani peräänkuulutin johtajien vastuuta siitä, ettei katkeruus pääsisi kasvamaan Jumalan lasten keskuudessa. Meitähän kovasti varoitetaan tuosta, jopa kehoitetaan välttämään ns. katkeroituneita ihmisiä. Jos asia julistetaan pelkästään sanana, monta kertaa väännetään vain veistä haavassa, joka on kenties jopa syntynyt "uskonnollisessa" yhteydessä. Puhutaan rakkauden nimissä silti rakastamatta ja olematta armollisia.
Kun sinua lyödään, fyysisesti, henkisesti, sanoilla, tai väärinkäytöksinä, kysyn koskeeko, sattuko se? Kipu tuntuu, kyllä! Miten siihen reagoit ? Ooi, ei saa sattua, ei saa sattua, muuten olen tuomittu? Sattuu, sattuu, koskee, kyllä, en välitä, painan kivun sisääni, "annan anteeksi, annan anteeksi". NÄIN SYNTYY KATKERUUS, joka hoitamattomana aina vaan kasvaa.
Miten siis reagoit kipuun?Pystytkö käsittelemään asia yksin, vai tarvitsetko kuulijaa, joka ottaa kanssasi kivun vastaan? Kivun hellitettyä pystyt antamaan anteeksi. Anteeksi voi toki päättää antaa saman tienkin, mutta se ei poista kipua, vaan sen läpi on mentävä, prosessoitava. Kun sinulla silloin on rinnallasi tuo mainitsemani nahkajeesus (Jeesushan on aina paikalla) julistaen ja osoittaen armoa ja rakkautta, voit nöyrästi seuraavalla kerralla tarjota tilanteessa toisenkin poskesi. Syvimmät haavat syntyvät "ystävien huoneessa", srk:ssa, sukulaisten ja läheisten kesken, jos emme osaa/saa rauhassa rakkauden ilmapiirissä "tuntea" todellisesti.
Armo tulee avuksemme oikeaan aikaan silloin kun sitä tarvitsemme, ja sitä me todella tarvitsemme. On niin helppo lähteä tuomio linjalle osoittamaan toistemme vikoja, ja siten asettamaan itsemme yläpuolelle "vahvistamaan" itsetuntoamme.
Armo on sitä, mitä Isä Jumala osoittaa meitä kohtaan Jeesuksessa, joka tuli poisottamaan maailman synnin. Kun olemme sitä mitä olemme, kun Jumalan laki tuomitsee meidät syyllisiksi, ja tunnustamme, myönnämme että Jumalan laki on oikea ja hyvä, vanhurskas ja pyhä, Jeesuksen veri puhdistaa oman tuntomme, henkemme ja tunnemme armon tehneen työtä meissä, saamme olla vapaat.
Armo vaikuttaa sen, että saamme myös valita elää, toimia oikein. Uskovina vanha luontomme ( Rttu käyttää tästä sanaa myös liha, tarkoittaen samalla sanalla myös kehoa tai jopa koko ihmiskuntaa) on Jeeusken kanssa ristiin naulittu, uskossa myös kuollut. Kuitenkin, niin kauan kuin tässä "lihassa" elämme, saamme huomata, että vanha luontomme on vasta ristiinnaulittu, ja pyrkii tulemaan alas, vaikuttamaan valintoihimme asenteisiimme ja mielipiteisiimme.
Ef. 2:8
Sillä armosta te olette pelastetut uskon kautta, ette itsenne kautta - se on Jumalan lahja
.Room. 8:10 Mutta jos Kristus on teissä, niin ruumis tosin on kuollut synnin tähden, mutta henki on elämä vanhurskauden tähden.
1Kor. 6:11
Ja
tuommoisia te olitte, jotkut teistä; mutta te olette vastaanottaneet
peson, te olette pyhitetyt, te olette vanhurskautetut meidän Herramme
Jeesuksen Kristuksen nimessä ja meidän Jumalamme Hengessä.
Armosta pelastetut, vanhurskautetut Jumalan Hengessä, yhä kasvaen armossa!
perjantai 20. syyskuuta 2013
tiistai 17. syyskuuta 2013
Pitäkää huoli...
Hep.12:15 ja pitäkää huoli siitä, ettei kukaan jää osattomaksi Jumalan armosta, "ettei mikään katkeruuden juuri pääse kasvamaan ja tekemään häiriötä", ja monet sen kautta tule saastutetuiksi.
Katkeruus lyhyesti ilmaistuna käsitetään anteeksiantamattomuutena. Jokainen meistä kohtaa elämässään asioita, joita joudumme käsittelemään enemmän tai vähemmän. Jumala Sanassaan ja seurakunnassa opettaa meitä antamaan anteeksi, niinkuin Hän on jo antanut meille anteeksi Jeesuksen sovitustyön tähden. Opetetaanpa meitä, ellemme me anna anteeksi, emme saa anteeksi.
Hakusanalla "katkera" löytyy Raamatusta (Suomalaisesta) 37 jaetta, joista välittyy murhe, paha olo, huonot seuraukset.
"Katkeruuden juuri" vaikuttaa joltakin piilossa olevalta, mikä ei välttämättä päällepäin näy, mutta pienikin "pätkä" kasvaessaan saastuttaa, jopa monia.
Mitä sitten tarkoittaa tuo: pitäkää huoli, ettei kukaan jää osattomaksi Jumalan armosta, siihen haluaisin paneutua enemmänkin!
Seurakuntaa sanotaan Jumalan perheeksi! Perheessähän elämme suht. läheisissä suhteissa ja kohtaamme toistemme hyvät puolet ja ne vähemmän hyvät. Elämää yleensä leimaa kuitenkin välittäminen, rakkaus. Luonnollinen ihminen kamppailee luonnollisen kanssa, voimatta lannistaa voimaa, joka periytyy isä Aadamilta ja äiti Eevalta. Tunteita toki voi käsitellä, kuka milläkin tavalla päästää höyryjään ulos. Kysyn tässä kohtaa, miten tämä hoidettaisiin srk-perheessä? Eikö juuri tähän ole lääkkeenä Jumalan armo?
Meille luetaan Sana, se on, millainen on Pyhä Jumala, ja mihin meitä kehotetaan. Varoitetaan laista, mutta millainen on käsitys armost?. Onko se siinä, että kun sana on sanottu, ihmisen tulee katua, ja muutos on siinä? Mielestäni EI! Ei aina vielä siinäkään, että julistetaan synti anteeksi! Ihmisen tulee päästä USKOMAAN, sisäistämään ja vapautumaan. Johtajilla on tässä suurin vastuu, mutta niin myös meillä kaikilla Hänen lapsillaan. Ihmisen elämänkokemus rakentaa hänen persoonaansa, tapaansa reagoida ja suhtautua asioihin. Helposti "jaottelemme" lähimmäisemme ulkokuoren, tunnetilan, käytöksen perusteella. Käytämme Jumalan Sanaa lyömäaseena, Sanaa joka sanoo:
Matt 5:22 Mutta minä sanon teille: jokainen, joka vihastuu veljeensä, on ansainnut oikeuden tuomion; ja joka sanoo veljelleen: 'Sinä tyhjänpäiväinen', on ansainnut suuren neuvoston tuomion; ja joka sanoo: 'Sinä hullu', on ansainnut helvetin tulen.
On toki totta, että meidän tulee AINA antaa anteeksi, silloinkin, kun meitä "ylemmät" meitä kohtelevat puutteistaan käsin väärin. Silloinkin kun meille tehdään mitä suurinta vääryyttä ja väkivaltaa. Näin ON! Kuitenkin väitän, että anteeksiantamisen tuleekin olla prosessi, jossa tunnetilat voidaan käsitellä rauhassa ja Herran rakkaudessa. Ei tietenkään pidä jatkuvasti vedota siihen mitä on elämässään kokenut, vaikka kokemukset olisivatkin vieneet voimavarojen ehtymiseen, jopa masennukseen.
Jumalan todellinen armo Jeesuksessa ja anteeksiantaminen palauttaa voimavaroja, vapauttaa masennuksestakin, kun pysyttäydymme tässä rakkaudessa. Olen kuullut puhuttavan "nahka Jeesuksista". Kehoitan itseäni ja meitä kaikkia, varsinkin srk:n johtajia kasvamaan (pyhitys) armon avulla sellaisiksi!
maanantai 16. syyskuuta 2013
Yli kaiken varottavan varjele sydämesi
Jer 17: 9-10 Petollinen on sydän ylitse kaiken ja pahanilkinen, kuka taitaa sen tuntea? Minä, Herra tutkin sydämen, koettelen munaskuut ja annan jokaiselle hänen vaelluksensa mukaan, hänen töittensä hedelmän mukaan.
Kun Pyhä Henki meissä tekee pyhittävää työtään ja alkaa paljastaa
motiivejamme, ajatuksia, joiden parissa askaroimme luonnostaan
päivittäin, saamme huomata, että päässämme saattaa liikkua yhtä ja
toista, mikä ei kelpaa "julkisuuteen". Tällöin on helppo yhtyä
Roomalaiskirje 3:12:n
sanoihin: kaikki ovat poikenneet pois, kaikki tyynni kelvottomiksi
käyneet; ei ole ketään, joka tekee sitä, mikä hyvä on, ei yhden yhtäkään.
Jos
emme valvo, annamme sijaa virikkeille, jotka voivat tulla vanhasta
luonnostamme (lihasta) mielestä tai tunteistamme, vastustajamme saattaa
ryhtyä "kaveriksemme" ja tuoda mitä merkillisimpiä valheita, joita
alamme pitää totuuksina. Tämä taas johtaa kiusaukseen ja lopulta
toimintaan, syntiin. (Jaak 1:15)
Hyvä huomioida, että kiusaus ei ole synti, vaan se on kiusaus syntiin. Valinnastamme riippuu, mihin suuntaan kuljemme, ja tästä olemme sitten vastuussa. Jumalan armo on sitä, että Hän antaa tiedon ja voiman valita oikein. Silloinkaan, kun olemme valinneet väärin, Jumalan rakkaus on muuttumaton. Meidän on kuitenkin kaduttava syntiämme, ja antaa Jeesuksen veren puhdistaa, jolloin suhde Hänen kanssaan palautuu.
Jumala on niin täynnä armoa ja rakkautta meitä kohtaan. Hän ei väsy, eikä nääny, ei kyllästy meihin, vaan janoaa kateuteen asti sitä henkeä, jonka Hän on pannut asumaan meihin.
Kuka olen
Avioliitto takkuili alunalkaenkin, joten yksinhuoltajaäidillä haasteita riitti. Tämä puolestaan johti syvempään elämäntarkoituksen etsimiseen. Oli kahdeksankymmentä luvun alkupuoli, kun ev.lut. kirkossa järjestettiin "tässä elämä" kampanja. Rukoiltiin suomalaisten heräämisen puolesta, jaettiin koteihin hengellistä kirjallisuutta, aloitettiin pienryhmätoimintaa kirkossa. Niinpä janoni hengellisiin asioihin lisääntyi samalla kun kysymyksiini sain vastauksia ko. jaetusta kirjallisuudesta. Ymmärsin, etten olisi mukana Jumalan valtakunnassa, vaan jäämässä vaivan aikaan ja samalla matkalla kadotukseen. Käsitin senkin, että suurin osa ongelmistani johtui siitä, että yritin itse olla "elämäni herra", sensijaan, että olisin ymmärtänyt luovuttaa sen "pystyvämpiin" käsiin.
Mietin, mitä muut sanoisivat, työkaverit, sukulaiset, jos luovuttaisin elämäni Jeesukselle, tulisin siis uskoon! Soitin varmuudeksi äidilleni ja kerroin tilanteen. Vakuutin, että olen siinä tilassa kuin aina ennenkin, tarkoittaen "järjissäni". Toiseksi, jos teen ratkaisun Jumalan puoleen, pysynkö uskossa. Siihen luin Raamatusta: "Kaikille, jotka ottivat Hänet vastaan, HÄN antoi voiman tulla Jumalan lapsiksi, kaikille niille, jotka uskoivat Hänen nimeensä!" Uskoin tämän sanan ja istuin sänkyni laidalle ja rukoilin tähän tapaan: "Hyvä on Jeesus, haluan, että Sinä istut sydämeni valtaistuimella. Anteeksi, että olen itse hallinnut omaa elämääni ja siten tehnyt syntiä sinua ja läheisiäni vastaan. Anna minulle anteeksi ja tule sydämeeni!"
Seuraavana aamuna astioita pestessäni soi sisimmässäni laulu: "Vain yksin Jeesus Hän mulle riittävi...", ja tiesin, että se tuli Pyhästä Hengestä, joka oli tullut sisimpääni! Olin onnellinen, ymmärsin syntyneeni uudesti, sain aloittaa puhtaalta pöydältä!
Nyt kolmekymmentä vuotta myöhemmin Hän, Jeesus, on minun Herrani ja Jumalani. Joudun toteamaan, että vaiheita on ollut, mutta Hän on uskollinen ja antanut voimansa jokaiseen päivääni, kuten on luvannutkin. "Niinkuin on päiväsi, niin on voimasi!", ja "vaikka me olemme uskottomat, on Hän uskollinen, sillä itseään kieltää Hän ei saata". Uskollinen, ikuinen, muuttumaton rakkaus Hän on!
Odotan sen autuaan toivon täyttymistä, kun saan nähdä Hänet kasvoista kasvoihin. Siihen asti pyrin täyttämään tehtävääni julistaen evankeliumin ilosanomaa: Jeesus Kristus on kuollut kaikkien edestä. "Kaikki ovat syntiä tehneet ja Jumalan kirkkautta vailla, mutta Jumalan armolahja, on iankaikkinen elämä Kristuksessa Jeesuksessa, ja jokainen joka avuksi huutaa Herran nimeä, pelastuu!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)