Paluuta juurille

Pitkän tauon jälkeen alkanut kutkuttaa kirjoitella ajatuksiaan nettitaivaalle.  Huomaan olevani vähän toisin ajattelija, mutta se kuulunee kristityn kasvuun ja tapahtuu sitämukaa kuin opimme Jumalaa tuntemaan.

Toisaalta taaskaan ei pidä jämähtää uskomaan, että se, miten on aina totuttu toimimaan, on ainoaa ja oikeaa.

Minua innoittaa tällä hetkellä erityisesti opetus uudenluomuksen todellisuudesta. Nimittäin olen ollut hukassa lain ja armon epätasapainossa.  Kirjoitin jo siitä fb.ssa ja jaan ne tänne:

Eija Kärkkäinen

27. toukokuu klo 10.39 · 

Kaverisi

Mietin omia kokemuksiani ja juuriani uskossa ja sitä aikaisemminkin.

Kansankirkko on istuttanut paradoksaalisesti lain vanhurskauden armon julistusestaan huolimatta Helluntai liike opettaa pelastusta, uudestisyntymistä ja uskovien kastetta, mutta mielestäni uuden luomuksen todellisuus on kuitenkin jäänyt vähemmälle ja armo uudestisyntymisen jälkeen lain suorittamiseksi.

Sitten uskon liike painottaa sanaa, sen tunnustamista.

Missä kulkee se tie, missä Kristuksen ruumis, morsian seurakunta voisi todellisesti tulla yhdeksi, niin ettei olisi kilpailua ja oikeassa olemista ja harhan pelkoa, vaan aitoa keskinäistä rakkautta Voisiko olla mahdollista.? 

 

26. toukokuu klo 10.22 · 

Kaverisi

Fil 2: 5-9

Olkoon teillä se mieli, joka myös Jeesuksella Kristuksella oli. Hänellä oli Jumalan muoto, mutta Hän ei katsonut saaliikseen olla Jumalan kaltainen vaan tyhjensi itsensä ja otti orjan muodon. Hän tuli ihmisten kaltaiseksi, ja Hänet havaittiin sellaiseksi kuin ihminen. Hän nöyryytti itsensä ja oli kuuliainen kuolemaan asti, aina ristin kuolemaan asti. Sen tähden on Jumala onkinkorottanut Hänet korkealle ja antanut Hänelle nimen, kaikkia muita nimiä korkeamman.

Kristus siis riisui, laittoi syrjään Jumalan kaltaisuutensa. Hän tuli taivaan loistosta ja kirkkaudesta alas ihmiseksi, toimi ihmisenä, näytti meille tien, esikuvan, sekä suoritti sen mitä Jumalan pyhyys ja laki vaatii. Hän teki sen meidän hyväksemme, lahjoitti pyhyytensä, vanhurskautensa meille, otti meidän syntimme, kuoli ne pois ristillä.

Mistä meidän tulee luopua? Ylpeydestämme, "lihallisuudestamme", tuomioistamme ja lakihenkisyydestämme, suorittamisesta jne.

Ne meidän tulee antaa pois ja ottaa sisäinen ihmisemme (uudesti luotu), pukea päällemme Kristus ja Hänen nöyrä mielensä

Puhuvat apostolisesta, jopa uusapostolisesta ajasta, vääristä opeista ja viettelyksistä! Koska en ole teologi tai sellainen asiantuntija, että pystyisin tai haluaisinkaan käydä väittelemään, niin pidän totuutena Jumalan aitoa sanaa, Raamattua ja kaikea mitä siihen on kirjoitettu.

Kaikkien viimeimpien väittelyiden vuosien jälkeen rauhoittaa palata näille juurille. Onko se apostolista, näin uskon!

Rauhaa vai sotaa? Ihmeiden Aika

Joh. 14:27
Rauhan minä jätän teille: minun rauhani - sen minä annan teille. En minä anna teille, niinkuin maailma antaa. Älköön teidän sydämenne olko murheellinen älköönkä peljätkö.

Jeesus lähetti meidät matkaan rauhasta käsin. Uskon Hänen tarkoittaneen sisäistä, Pyhän Hengen antamaa rauhaa, jonka Hän antaa meille syntyessämme uudesti ylhäältä Jumalan lapseksi. Uskon myös, että Hän kykenee varjelemaan meidät  rauhassaan, kun etenemme Hänen askelissaan. Mikä sitten voi horjuttaa meidän rauhaamme? Murhe ja pelko! Ne horjuttavat uskoamme ja ovat sukua toisilleen.

Nyt on kristikunnalle ilmaantunut suuri huoli ja murhe eksytyksestä ja eksyttäjistä. Mistä se on tullut, maailmastako? Ei, vaan "omiemme" keskuudesta. On syntynyt kuohunta yhden miehen, nimeltä David Herzog, tähden. Evankelista, joka kutsuttiin maahamme TV7:n toimesta. Kun mainokset tulivat ulos noin vuosi sitten, kiinnostuin, ja päätin mennä kokouksiin. Hengessäni tunsin, että tässä tulee olemaan jotain mullistavaa. 

Uskonelämäni aikana olen ollut eräänlainen etsijä jatkuvasti. Minulla on ollut suuri tarve eheytymiseen, rakkauden kokemiseen, Raamatullisen seurakunnan ja uskon todentumiseen. Matkan varrella olen huomannut erittäin räikeästi sen, ettei Jeesuksen antama käsky rakastaa toisiamme toteudukaan, vaikka aluksi luulin sen löytäneeni. Miksi? On kyse opista, ei elämästä! 

Usein olen miettinyt motiiveja, myös omiani. Onko motiivini rakkaus, aito huoli lähimmäisestä? Haluanko toteuttaa lähetyskäskyä pelosta, rakkaudesta, vaiko peräti itseni tärkeäksi tekemisestä. Ennen 90-luvun puoliväliä jano Pyhästä Hengestä ajoi etsimään Häntä perinteisistä lähteistä, mutta usein eteen tuli "puhdas oppi", ei aina niinkään elävä vesi. Aina kun jossain syttyi, sammutus "kalusto" tuli paikalle. Sitten alkoi kuulua kummia länneltä päin! Uskovat olivat alkaneet käyttäytyä perin omituisesti! Nauroivat, tärisivät, kaatuilivat, juoksivat, päästelivät kummallisia ääniä.... ja vapautuivat! "Viipurin aikoina" viiskyt vuotta sitten koettiin jotain, mutta ei näin hurjaa! Azusakadun vaiheet olivat jo sitäkin kauempana ja rivit saatu suoristettua! Vaikkain uusi liikehdintä, nimeltä Helluntailaisuus, oli tuon kuohutuksen seuraus. Nyt sentään istuttiin somasti pyhäpuvussa jalka polven päällä  kuunnellen päät kallellaan ja kyynel poskella kuinka Jeesus meidät pelasti! Hyvä!

Historia kertoo, kuinka Jumala aina uudelleen ja uudelleen on halunnut tuoda uudistumisen ja heräämisen, koska ihmisten keskellä ja käsissä todellinen pelastava usko on uhannut hävitä puhdasoppisuuden ahtaassa otteessa. Tämän Hän tekee rakkaudesta luomakuntaansa kohtaan, joka rakkaus on huipentunut siinä, että Isä lähetti ainoan poikansa meidät pelastamaan. 
Jeesus itse oli aikansa "outo lintu"! Niitä ovat olleet mm. vaikkapa Luther ym. uskon puhdistajat. Heidän henkeänsäkin vainottiin! Meidän Niilomme, lähiuudistajamme sai myös tuta, mitä on olla Pyhän Hengen voitelema. Minuakin on varoitettu uudesti kastajista, lapsikastajista, hurmahengistä, eksytyksestä, torontolaisuudesta, babtismista, Leo Melleristä, David Herzogista!

Kyllä, Raamattu puhuu lopunajan eksytyksestä, mutta asetetaan se oikeaan kontekstiin, eli yhteyteen. Kasvaneina Jumalan lapsina meidän tulee oppia tuntemaan koko Raamatun sanoma ja henki. Tässä kohtaa ei mielestäni pitäisi enää arvioida asioita omasta "oikeasta" teologiastamme käsin, vaan pyrkiä löytämään yhteys, joka rakentaa koko Kristuksen ruumista. Meidät on lähetetty julistamaan ilosanomaa, Pyhän Hengen voimassa. 
Apt 1:7-8, Hän sanoi heille: "Ei ole teidän asianne tietää aikoja eikä hetkiä, jotka Isä oman valtansa voimalla on asettanut, vaan, kun Pyhä Henki tulee teihin, niin te saatte voiman, ja te tulette olemaan minun todistajani sekä Jerusalemissa että koko Juudeassa ja Samariassa ja aina maan ääriin saakka.

"Markuksen evankeliumi:
16:17 Ja nämä merkit seuraavat niitä, jotka uskovat: minun nimessäni he ajavat ulos riivaajia, puhuvat uusilla kielillä,
16:18 nostavat käsin käärmeitä, ja jos he juovat jotakin kuolettavaa, ei se heitä vahingoita; he panevat kätensä sairasten päälle, ja ne tulevat terveiksi." 

 Johanneksen evankeliumi:
14:12 Totisesti, totisesti minä sanon teille: joka uskoo minuun, myös hän on tekevä niitä tekoja, joita minä teen, ja suurempiakin, kuin ne ovat, hän on tekevä; sillä minä menen Isän tykö,

Tähän kehykseen voimme asettaa myös David Herzogin. Jumala tuntee hänet. Useat ja taas useat tunnistavat hänessä Pyhän Hengen, kriitikot hänen sanansa. Sanat joita David käyttää, eivät ole tuntemattomia aikaansa seuraavalle kristitylle. Teologit ja toimittajat eivät välttämättä ole tieteen asiantuntijoita, kuten ei moni ns. riviuskovainenkaan.

Itse olen lukenut molemmat suomeksi ilmestyneet Davidin kirjat, ja tunnustan, että myös itse olen joutunut kyselemään, mitä tämä tarkoittaa. Olen kuitenkin lopulta voinut asettaa asiat Raamatun kehyksiin. 

Merkille pantavaa on nyt se, että näillä keskusteluilla herätetään pelkoa monissa etsijöissä. Myöskin jotkut "asiantuntijat" eivät ole mielestäni pysyneet totuudessa. Asioita otetaan esille virheellisillä argumenteilla, hiukan ikäänkuin asian vierestä. Vinoutuma alkaa jo tästä. Eräs valhe on, ettei Herzogin kannattajat halua keskustella tai ota vastaan kritiikkiä. Hankalaa on se, että ennakkoasenteen tähden vastaajaa ei oikeasti kuulla, mitä hän sanoo.

Lopuksi: 
Matt. 11:21
"Voi sinua, Korasin! Voi sinua, Beetsaida! Sillä jos ne voimalliset teot, jotka ovat tapahtuneet teissä, olisivat tapahtuneet Tyyrossa ja Siidonissa, niin nämä jo aikaa sitten olisivat säkissä ja tuhassa tehneet parannuksen.

Ihmeet ja merkit ovat aina hämmästyttäneet ja aikaan saaneet kysymyksiä. Tässä Jeesus suree, ettei Korasin ja Beetsaida tehneet parannusta ja uskoneet, vaikka näkivät ihmeitä. Uskooko Suomi, Helsinki? Uskonto ja välinpitämättömyys, jopa synnin salliminenko estää Jumalan työn Suomessa? Ei, Jumalan rakkaus ei salli sitä, emmekä mekään, emmehän? Olemme rukoilleet sadetta, Pyhän Hengen ilmentymistä maassamme. Ei Jumala ole Isä joka antaa meille käärmeen tai skorpionin. Hän pitää meistä huolen ja valvoo! Eräs pastori totesi, ettei ole kuullut kenenkään menneen New Age`iin Davidin julistuksen tähden. Jeesus sanoi myös myrskyssä pelkääville opetuslapsilleen, kun he luulivat näkevänsä aaveen Jeesuksen tullessa heidän luoseen vettä pitkin: "Älkää peljätkö, Minä (se) Olen"!

Ihan lopuksi kysyn: Mitä ihmeitä sinä olet tehnyt?
 

Armo sen saa aikaan

Jumalan armosta olen se mikä olen, eikä Hänen armonsa minua kohtaan ei ole ollut turha...1kor 15:10

Liittyen edelliseen kirjoitukseeni Jumalan armosta, tekee mieli kirjoittaa vähän lisää. Kyseisessä Raamatun paikassa Paavali puhuu apostolin työstään, jota hän toimittaa Jumalan voiman avulla. Ei liene väärin ajatella, etteikö tämä voisi tarkoittaa myös armon vaikutusta meissä.

 
 Tiit 2:11-12 Sillä Jumalan armo on ilmestynyt pelastukseksi kaikille ihmisille12 ja kasvattaa meitä, että me, hyljäten jumalattomuuden ja maailmalliset himot, eläisimme siveästi ja vanhurskaasti ja jumalisesti nykyisessä maailmanajassa.

Kristikunnassa on paljon epäselvyyttä ja hajaannusta laki-/armo-käsityksestä. Eikä tämänkään selvityksen ole tarkoitus olla "uusi, tyhjentävä" selvitys, vaan asia nyt sattuu "elämään" hengessäni. 

Edellisessä kirjoituksessani peräänkuulutin johtajien vastuuta siitä, ettei katkeruus pääsisi kasvamaan Jumalan lasten keskuudessa. Meitähän kovasti varoitetaan tuosta, jopa kehoitetaan välttämään ns. katkeroituneita ihmisiä. Jos asia julistetaan pelkästään sanana, monta kertaa väännetään vain veistä haavassa, joka on kenties jopa syntynyt "uskonnollisessa" yhteydessä. Puhutaan rakkauden nimissä silti rakastamatta ja olematta armollisia. 

Kun sinua lyödään, fyysisesti, henkisesti, sanoilla, tai väärinkäytöksinä, kysyn koskeeko, sattuko se? Kipu tuntuu, kyllä! Miten siihen reagoit ? Ooi, ei saa sattua, ei saa sattua, muuten olen tuomittu? Sattuu, sattuu, koskee, kyllä, en välitä, painan kivun sisääni, "annan anteeksi, annan anteeksi". NÄIN SYNTYY KATKERUUS, joka hoitamattomana aina vaan kasvaa.

Miten siis reagoit kipuun?Pystytkö käsittelemään asia yksin, vai tarvitsetko kuulijaa, joka ottaa kanssasi kivun vastaan?  Kivun hellitettyä pystyt antamaan anteeksi. Anteeksi voi toki päättää antaa saman tienkin, mutta se ei poista kipua, vaan sen läpi on mentävä, prosessoitava. Kun sinulla silloin on rinnallasi tuo mainitsemani nahkajeesus (Jeesushan on aina paikalla) julistaen ja osoittaen armoa ja rakkautta, voit nöyrästi seuraavalla kerralla tarjota tilanteessa toisenkin poskesi. Syvimmät haavat syntyvät "ystävien huoneessa", srk:ssa, sukulaisten ja läheisten kesken, jos emme osaa/saa rauhassa rakkauden ilmapiirissä "tuntea" todellisesti.

Armo tulee avuksemme oikeaan aikaan silloin kun sitä tarvitsemme, ja sitä me todella tarvitsemme. On niin helppo lähteä tuomio linjalle osoittamaan toistemme vikoja, ja siten asettamaan itsemme yläpuolelle "vahvistamaan" itsetuntoamme.

Armo on sitä, mitä Isä Jumala osoittaa meitä kohtaan Jeesuksessa, joka tuli poisottamaan maailman synnin. Kun olemme sitä mitä olemme, kun Jumalan laki tuomitsee meidät syyllisiksi, ja tunnustamme, myönnämme että Jumalan laki on oikea ja hyvä, vanhurskas ja pyhä, Jeesuksen veri puhdistaa oman tuntomme, henkemme ja tunnemme armon tehneen työtä meissä, saamme olla vapaat.

Armo vaikuttaa sen, että saamme myös valita elää, toimia oikein. Uskovina vanha luontomme ( Rttu käyttää tästä sanaa myös liha, tarkoittaen samalla sanalla myös kehoa tai jopa koko ihmiskuntaa) on Jeeusken kanssa ristiin naulittu, uskossa myös kuollut. Kuitenkin, niin kauan kuin tässä "lihassa" elämme, saamme huomata, että vanha luontomme on vasta ristiinnaulittu, ja pyrkii tulemaan alas, vaikuttamaan valintoihimme asenteisiimme ja mielipiteisiimme.

Ef. 2:8
Sillä armosta te olette pelastetut uskon kautta, ette itsenne kautta - se on Jumalan lahja

.Room. 8:10 Mutta jos Kristus on teissä, niin ruumis tosin on kuollut synnin tähden, mutta henki on elämä vanhurskauden tähden. 

1Kor. 6:11
Ja tuommoisia te olitte, jotkut teistä; mutta te olette vastaanottaneet peson, te olette pyhitetyt, te olette vanhurskautetut meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen nimessä ja meidän Jumalamme Hengessä.

Armosta pelastetut, vanhurskautetut Jumalan Hengessä, yhä kasvaen armossa!

Pitäkää huoli...

Hep.12:15 ja pitäkää huoli siitä, ettei kukaan jää osattomaksi Jumalan armosta, "ettei mikään katkeruuden juuri pääse kasvamaan ja tekemään häiriötä", ja monet sen kautta tule saastutetuiksi.

Katkeruus lyhyesti ilmaistuna käsitetään anteeksiantamattomuutena. Jokainen meistä kohtaa  elämässään asioita, joita joudumme käsittelemään enemmän tai vähemmän. Jumala Sanassaan ja seurakunnassa opettaa meitä antamaan anteeksi, niinkuin Hän on jo antanut meille anteeksi Jeesuksen sovitustyön tähden. Opetetaanpa meitä, ellemme me anna anteeksi, emme saa anteeksi.

Hakusanalla "katkera" löytyy Raamatusta (Suomalaisesta) 37 jaetta, joista välittyy murhe, paha olo, huonot seuraukset.

"Katkeruuden juuri" vaikuttaa joltakin piilossa olevalta, mikä ei välttämättä päällepäin näy, mutta pienikin "pätkä" kasvaessaan saastuttaa, jopa monia.

Mitä sitten tarkoittaa tuo: pitäkää huoli, ettei kukaan jää osattomaksi Jumalan armosta, siihen haluaisin paneutua enemmänkin! 

Seurakuntaa sanotaan Jumalan perheeksi! Perheessähän elämme suht. läheisissä suhteissa ja kohtaamme toistemme hyvät puolet ja ne vähemmän hyvät. Elämää yleensä leimaa kuitenkin välittäminen, rakkaus. Luonnollinen ihminen kamppailee luonnollisen kanssa, voimatta lannistaa voimaa, joka periytyy isä Aadamilta ja äiti Eevalta. Tunteita toki voi käsitellä, kuka milläkin tavalla päästää höyryjään ulos. Kysyn tässä kohtaa, miten tämä hoidettaisiin srk-perheessä? Eikö juuri tähän ole lääkkeenä Jumalan armo?

Meille luetaan Sana, se on, millainen on Pyhä Jumala, ja mihin meitä kehotetaan. Varoitetaan laista, mutta millainen on käsitys armost?. Onko se siinä, että kun sana on sanottu, ihmisen tulee katua, ja muutos on siinä? Mielestäni EI! Ei aina vielä siinäkään, että julistetaan synti anteeksi! Ihmisen tulee päästä USKOMAAN, sisäistämään ja vapautumaan. Johtajilla on tässä suurin vastuu, mutta niin myös meillä kaikilla Hänen lapsillaan. Ihmisen elämänkokemus rakentaa hänen persoonaansa, tapaansa reagoida ja suhtautua asioihin. Helposti "jaottelemme" lähimmäisemme ulkokuoren, tunnetilan, käytöksen perusteella. Käytämme Jumalan Sanaa lyömäaseena, Sanaa joka sanoo:
Matt 5:22 Mutta minä sanon teille: jokainen, joka vihastuu veljeensä, on ansainnut oikeuden tuomion; ja joka sanoo veljelleen: 'Sinä tyhjänpäiväinen', on ansainnut suuren neuvoston tuomion; ja joka sanoo: 'Sinä hullu', on ansainnut helvetin tulen.

On toki totta, että meidän tulee AINA antaa anteeksi, silloinkin, kun meitä "ylemmät" meitä kohtelevat puutteistaan käsin väärin. Silloinkin kun meille tehdään mitä suurinta vääryyttä ja väkivaltaa. Näin ON! Kuitenkin väitän, että anteeksiantamisen tuleekin olla prosessi, jossa tunnetilat voidaan käsitellä rauhassa ja Herran rakkaudessa. Ei tietenkään pidä jatkuvasti vedota siihen mitä on elämässään kokenut, vaikka kokemukset olisivatkin vieneet voimavarojen ehtymiseen, jopa masennukseen.

Jumalan todellinen armo Jeesuksessa ja anteeksiantaminen palauttaa voimavaroja, vapauttaa masennuksestakin, kun pysyttäydymme tässä rakkaudessa. Olen kuullut puhuttavan "nahka Jeesuksista". Kehoitan itseäni ja meitä kaikkia, varsinkin srk:n johtajia kasvamaan (pyhitys) armon avulla sellaisiksi!

Yli kaiken varottavan varjele sydämesi

...sillä sieltä elämä lähtee! Snl 4: 23

Jer 17: 9-10 Petollinen on sydän ylitse kaiken ja pahanilkinen, kuka taitaa sen tuntea? Minä, Herra tutkin sydämen, koettelen munaskuut ja annan jokaiselle hänen vaelluksensa mukaan, hänen töittensä hedelmän mukaan.

Kun Pyhä Henki meissä tekee pyhittävää työtään ja alkaa paljastaa motiivejamme, ajatuksia, joiden parissa askaroimme luonnostaan päivittäin, saamme huomata, että päässämme saattaa liikkua yhtä ja toista, mikä ei kelpaa "julkisuuteen". Tällöin on helppo yhtyä Roomalaiskirje 3:12:n sanoihin: kaikki ovat poikenneet pois, kaikki tyynni kelvottomiksi käyneet; ei ole ketään, joka tekee sitä, mikä hyvä on, ei yhden yhtäkään.

Jos emme valvo, annamme sijaa virikkeille, jotka voivat tulla vanhasta luonnostamme (lihasta) mielestä tai tunteistamme, vastustajamme saattaa ryhtyä "kaveriksemme" ja tuoda mitä merkillisimpiä valheita, joita alamme pitää totuuksina. Tämä taas johtaa kiusaukseen ja lopulta toimintaan, syntiin. (Jaak 1:15)

Gal 5: 16 Minä sanon: vaeltakaa Hengessä, niin ette lihan himoa täytä. Hengessä vaeltaessamme olemme tulleet siihen uskoon, jota Paavali julistaa Roomalaiskirjeessä elämän hengen laista. Se on vapauttanut meidät synnin ja kuoleman laista! (Rm 8:1-4). Katsomme Jeesukseen, siihen mitä olemme Hänessä. Uusi luomus meissä (2 kor 5:17) on yhtä synnitön kuin Jeesus, sillä olemme veriliiton kautta saaneet Hänen vanhurskautensa Hänen kannettuaan meidän syntimme. Halleluja, uudistumme Hänen kuvansa kaltaisuuteen! Isä rakastaa meitä, kun näkee Poikansa kuvan meissä. Saamme hyljätä ja jättää, ikäänkuin ohittaa sen, mikä niin helposti meidät kietoo, Voimme Jeesuksen nimessä käskeä paholaista väistymään. Jos joku syntiä tekeekin, meillä on Puolustaja Isän tykönä (1 Joh 2:1). Ja kun me tunnustamme syntimme, on hän uskollinen ja vanhurskas, niin että hän antaa meille synnit anteeksi ja puhdistaa meidät kaikesta vääryydestä. 1Joh 1:9

Hyvä huomioida, että kiusaus ei ole synti, vaan se on kiusaus syntiin. Valinnastamme riippuu, mihin suuntaan kuljemme, ja tästä olemme sitten vastuussa. Jumalan armo on sitä, että Hän antaa tiedon ja voiman valita oikein. Silloinkaan, kun olemme valinneet väärin, Jumalan rakkaus on muuttumaton. Meidän on kuitenkin kaduttava syntiämme, ja antaa Jeesuksen veren puhdistaa, jolloin suhde Hänen kanssaan palautuu. 

Jumala on niin täynnä armoa ja rakkautta meitä kohtaan. Hän ei väsy, eikä nääny, ei kyllästy meihin, vaan janoaa kateuteen asti sitä henkeä, jonka Hän on pannut asumaan meihin.

Kuka olen

Olen aito savolainen, vaikka asunut useammassakin etelä-Suomalaisessa kaupungissa. Avioiduttuani vähän yli kaks kymppisenä alkoivat muutoksen tuulet puhaltaa, kun työpaikkamme sijaitsivat atomikaupungissa, Loviisassa. Siihen syntyi sitten ainokainen poikani, jota hoitelin kotona ensimmäiset puolivuotta. Uusi murre, suomen ruotsi, ei aluksi niin hyvin istunut savolaiseen kieljoppiin, vaikka aito Pernåbolainen väänsikin vähän niinku savolaisittain.

Avioliitto takkuili alunalkaenkin, joten yksinhuoltajaäidillä haasteita riitti. Tämä puolestaan johti syvempään elämäntarkoituksen etsimiseen. Oli kahdeksankymmentä luvun alkupuoli, kun ev.lut. kirkossa järjestettiin "tässä elämä" kampanja. Rukoiltiin suomalaisten heräämisen puolesta, jaettiin koteihin hengellistä kirjallisuutta, aloitettiin pienryhmätoimintaa kirkossa. Niinpä janoni hengellisiin asioihin lisääntyi samalla kun kysymyksiini sain vastauksia ko. jaetusta kirjallisuudesta. Ymmärsin, etten olisi mukana Jumalan valtakunnassa, vaan jäämässä vaivan aikaan ja samalla matkalla kadotukseen. Käsitin senkin, että suurin osa ongelmistani johtui siitä, että yritin itse olla "elämäni herra", sensijaan, että olisin ymmärtänyt luovuttaa sen "pystyvämpiin" käsiin.
Mietin, mitä muut sanoisivat, työkaverit, sukulaiset, jos luovuttaisin elämäni Jeesukselle, tulisin siis uskoon! Soitin varmuudeksi äidilleni ja kerroin tilanteen. Vakuutin, että olen siinä tilassa kuin aina ennenkin, tarkoittaen "järjissäni". Toiseksi, jos teen ratkaisun Jumalan puoleen, pysynkö uskossa. Siihen luin Raamatusta: "Kaikille, jotka ottivat Hänet vastaan, HÄN antoi voiman tulla Jumalan lapsiksi, kaikille niille, jotka uskoivat Hänen nimeensä!" Uskoin tämän sanan ja istuin sänkyni laidalle ja rukoilin tähän tapaan: "Hyvä on Jeesus, haluan, että Sinä istut sydämeni valtaistuimella. Anteeksi, että olen itse hallinnut omaa elämääni ja siten tehnyt syntiä sinua ja läheisiäni vastaan. Anna minulle anteeksi ja tule sydämeeni!"

Seuraavana aamuna astioita pestessäni soi sisimmässäni laulu: "Vain yksin Jeesus Hän mulle riittävi...", ja tiesin, että se tuli Pyhästä Hengestä, joka oli tullut sisimpääni! Olin onnellinen, ymmärsin syntyneeni uudesti, sain aloittaa puhtaalta pöydältä!

Nyt kolmekymmentä vuotta myöhemmin Hän, Jeesus, on minun Herrani ja Jumalani. Joudun toteamaan, että vaiheita on ollut, mutta Hän on uskollinen ja antanut voimansa jokaiseen päivääni, kuten on luvannutkin. "Niinkuin on päiväsi, niin on voimasi!", ja "vaikka me olemme uskottomat, on Hän uskollinen, sillä itseään kieltää Hän ei saata". Uskollinen, ikuinen, muuttumaton rakkaus Hän on!

 Odotan sen autuaan toivon täyttymistä, kun saan nähdä Hänet kasvoista kasvoihin. Siihen asti pyrin täyttämään tehtävääni julistaen evankeliumin ilosanomaa: Jeesus Kristus on kuollut kaikkien edestä. "Kaikki ovat syntiä tehneet ja Jumalan kirkkautta vailla, mutta Jumalan armolahja, on iankaikkinen elämä Kristuksessa Jeesuksessa, ja jokainen joka avuksi huutaa Herran nimeä, pelastuu!